Ihanne minä – kuka olet?

Haluaisin kuvitella, että elämäntaparemontin myötä muutun Ihanne Minäksi. Aivan uusi hoikka, timmi, onnellinen Kahvihiiri! Sellainen, jolla ei aamuisin ole turvonneet silmä ja sekainen tukka. Joka ei unohtele avaimiaan joka paikkaan ja on ajoissa lastensa kevätjuhlissa paikalla. Joka pitää hiihtämisestä ja jonka kantapäät eivät ole aina kuivat koppurat kesän jälkeen. En unohtaisi vastata tekstiviesteihin ja muistaisin kiireessäkin sanoa kaverille muutaman kannustavan tai kauniin sanan.

Pohdin tätä ihanne minääni eilen, kun toivuin armottomasta migreenikohtauksesta. En siis sellaisesta ”Ai että, kun särkee päätä” – tyylisestä, vaan sellaisesta, jossa näkökenttä sumenee, laatta lentää ja puhe puuroutuu: Kaksi Kertaa Vuodessa Saapuva Full Blown Attack. Siinä syyllisyydentuskissani, skipattuani aerobisen treenin ja hyvin suunnitellun terveellisen Superdieetti-lounaani, tajusin jotain:

Elämäntaparemontti ei muuta syvintä minuuttani.

En ala mystisesti rakastamaan hiihtoa, eikä minusta koskaan tule proteiinijuomien ystävää. Mutta voin päättää, mitä haluan elämääni lisää ja miksi, sekä mitä valintoja sen pohjalta teen.

Hahmottelin tavoitteitani seuraavasti:

1) Oikealla polttoaineella saavutan olon, josta pidän. Tilan, jossa viihdyn itseni kanssa. Jo nyt huomaan, että oloni on terävämpi, pirteämpi ja energisempi. Pidän olostani, kun syön hyvin! Pidän itsestäni, kun voin hyvin – se tarttuu myös lähipiiriini!

TAVOITE: Ruokavaliovalinnoilla parannan oloani ja kehoni energiatasoa. Tavoittelen parasta mahdollista oloa kehossani. Pudotan painoani, jotta voisin hyvin joka päivä. Teen valintoja niin arjen dieettiruokailussa, kuin juhlahetkien herkuttelussa tiedostaen valintani. Ruokaöverit eivät hallitse minua, eikä ruoka aiheuta syyllisyydentuntoja.

2) Ei minusta hiihtäjää tule, en ole koskaan lajista välittänyt pätkääkään. Mutta jos haluan toteuttaa intohimojani, on kehoni oltava vahva. Haluan laskea paremmin, pelata rakasta koripalloa ja nousta taas Haltin huipulle ilman, että olen kuolemankielissä huonon kunnon vuoksi. Voin valita lajit ja treenit joista pidän!

TAVOITE: Liikun, jotta kehoni olisi terve ja vahva. Rasitan kehoani, jotta ylittäisin itseni ja kokisin onnistumisen elämyksiä. Päätän liikkua, mutta valitsen liikuntamuodon itse. Innostus ja intohimo motivoivat. Olen vahva ja terve Ihanne Minä, minuuden rajoissa.

Migreeni ei taida poistua elämäntaparemontin myötä, eikä minusta tule siistin vaatekaapin omistajaa, mutta jokainen askel kohti hyvää oloa ja kuntoa on oikea. Siispä tänään on maksimi kahvakuulatreeni: mittaan nyt ensi kertaa maksimitoistojen määrän ja kuukauden päästä on muuten pantu ainakin 10 toistoa paremmaksi per setti! 😉

Päivän ruuat:

AAMUPALA: Rahka, sokeroimaton mustikka mehukeitto, lesitiini, FF fiber

LOUNAS: Salaatti, porkkana, kurkku, kananmuna, raejuusto

PÄIVÄLLINEN: Uunissa paahdettua kukkakaalia, kevyt jauhelihaa, salaattia

ILTAPALA: Raejuusto, mehukeitto, FF fiber