Tuntuu, että missä tahansa olenkin, pitäisi olla muualla!
Toimistolla ajattelen, että pitäisi jo olla asiakkaalla.
Asiakkaalla ajattelen, että pitäisi jo olla takaisin toimistolla.
Kotona ajattelen, että pitäisi olla salilla.
Salilla ajattelen, että pitäisi olla lasten kanssa.
Lasten kanssa ajattelen, että pitäisi jo kokata huomisen ruokia.
Kokatessa mietin, että jäi sitten venyttelyt väliin ja nekin pitäisi hoitaa.
SOS! En hanskaa tätä palettia! 😀
Miten ihmeessä ihmiset hanskaa uran, perheen ja liikunnan yhteensovittamisen? Teenkö mä jotain perustavanlaatuisesti päin mäntyä arjessani, kun tunnit loppuu kesken jo kodin- ja lastenhoidon, työpäivän ja dieettiruuan kokkailemisen jälkeen?
Kun ensin tekee ~yhdeksän tunnin työpäivän, sen jälkeen hoitaa lapset kouluistaan ja ruokkii ne, kuskaa joinakin iltoina harrastuksiin, hoitaa illalla rästityöt ja valmistelee seuraavan päivän eväät, ei voi enää kuin puhaltaa! Tässä vaiheessa kello on yleensä yksitoista. Ei riitä tunnit päivässä!
Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että joko skippaan treenin, tai teen sen yöllä. Joinakin päivinä treeni onnistuu sillä aikaa, kun lapset ovat harrastuksissaan. Jos klo 23 vetää kunnon kahvakuulatreenin, niin onko se kropalle samaa rasitusta kuin jos treenin tekisi klo 16? Huomaan, että viimeisen viikon järjettömässä kiireessä en saa tarpeeksi unta, jolloin keho ei palaudu. Tuntuu, että pumppaan rautaa turhaan (ja keskellä yötä)!
KahviHiiren kotikolossa 